Wanha rouwa istui lohenpunaisessa
lukutuolissaan ja luonnosteli aatoksiaan komedioista kuudelta vuosikymmeneltä.
Jestas sentään, kuinka aika on kulunut ja kullannut muistoja. Lukija tuskin on
kiinnostunut salolaisesta kantovedestä ja koleasta ulkohyysikästä, sillä noilla
lystikkäillä spekseillä kuusikymmenlukulainen kaupungissakin eleli varhaisvuosiaan. Toki
olohuoneesta löytyi mustavalkoinen Salora-putkiteevee, kaksine kanavineen. Oli
”ykkönen” ja Tess-visio. Vai oliko se loogisesti ”kakkonen”?
Teeveen parasta komedia-antia
kansakouluikäiselle olivat ”suomivilmit” ja eritoten ihanan pisamaisen
(sminkkikynää?) Lasse Pöystin tähdittämät Suomisen
perheet. Teeveen rinnalla seurattiin jopa enemmän radiota ja Kankkulan kaivolla hupaisan Hannes
Häyrisen seurassa oli tuon ajan ”must”. Teeveen taattua suosikkituotantoa
olivat Pekka ja Pätkä-komediat. Esa
Pakarisen, Masa Niemen ja Siiri Angerkosken kliseiset toilailut jaksoivat
naurattaa elokuvasta toiseen. Älyllisesti hieman vaativampaa komiikkaa
edustivat Komisario Palmut, joiden
"sankareita" Leo Jokelaa, Matti Raninia ja Pentti Siimestä rakastettiin ja joiden
elämää onnistuttiin salaa seuraamaan äidin naistenlehtien haastatteluista. Sen ajan somemaailma!! Jopi Rinne oli muuten liian vanha ihastuksen kohteeksi.
1970-lukua leimasi poliittinen
kädenvääntö ja elokuvatkin pyrkivät osallistumaan yhteiskunnalliseen
keskusteluun. Komedia tyylilajina ei erityisesti kukoistanut. Wanha rouwa oli Teini
ja seurasi toisella silmällä surkeasti viritetystä väriteeveestä Speden Uuno Turhapuro-sarjan leffoja, ei erityisen vaikuttuneena muusta
kuin Vesku Loirin upeista kaatumiskohtauksista. Teini harjoitteli niitä
itsekin, salaa. Hän mielellään imitoi näkemiään hahmoja, tietenkin ilman
yleisöä ja korkeintaan parhaan tyttökaverin kanssa. Hannes Häyrisen Hanski -sarjaa seurattiin myös ahkerasti. Se mies oli
naamanvääntelijä vailla vertaa. Enemmän wanhaa rouwaa, tuolloin Nuorta Neitoa,
kiinnostivat kuitenkin sketsiohjelmat, kuten Ilkamat, Parempi myöhään
ja Ällitälli, joissa herja lensi ja
osui toisinaan upeasti maaliinsa. Noina vuosina Neito tutustui paremmin Vesku
Loiriin, Marjatta Raitaan, Simo Salmiseen, Siimeksen Penttiin ja Valkaman
Ritvaan. Ruudun läpi, ei koskaan livenä. Tunnetun koomikon, Eemelin, hän tosin
näki kerran Anttilan avajaisissa, yleensähän siellä vain missit suosittelivat
sukkahousuja. Jaa - a, kerran Pakaris-Esakin oli paikalla vetelemässä kurttuaan
kahvitarjoilun lomassa. Pienistä puroista koostuivat freelancereitten tulot jo silloin.
1980-luvulla Neidosta tuli Nuori
Rouwa ja rentoutuakseen työn raskaan raadannasta hän seurasi satunnaisesti
teeveestä Spede-showta, PP
Peteliuksen tähdittämää Velipuolikuuta
ja nykyisin rasistisena pidettyä Hymyhuulet-sarjaa.
Tutuiksi tulivat Aake Kallialan ”nunnukat” ja Mannerheim-otteella toistuvasti
kumoon kaadetut snapsilasit. Taisi Mikko Kivinenkin olla noihin aikoihin
mukana, nuorena ja vastavalmistuneena.
1990-luku siirsi katsojat
digiaikaan ja ruutuun ilmaantuivat talkshowt ja megavisat. Nuori rouwa eli
ruuhkavuosiaan ja seurasi töllöstä enimmäkseen Pikku Kakkosta ja Muumeja,
sattuneesta syystä, joita oli itse asiassa kaksi, kuuden vuoden ikäerolla. Muistiin ovat kuitenkin
onnistuneet jäämään Kummelit ja
naisten tähdittämä Hynttyyt yhteen.
Siinäpä se vuosikymmen vilahtikin parempien harrastusten merkeissä.
2000-luku toi tullessaan
tositeeveen, jolloin rouwakin alkoi jo wanhentua ja oli hankkinut itselleen
”oman elämän”. Häntä kiinnostivat lähinnä dokkarit ja draamaelokuvat, ei
niinkään komiikka. Sitä kun sai seurata ja tuottaa itsekin tarpeekseen
työelämässä. Pari hyvää kantaa ottavaa satiiria on jäänyt rouwan mieleen: Hyvät herrat ja Iltalypsy. Silloin tällöin ruudussa vilahti Hannele Laurin
tähdittämä Kuumia aaltoja, joka lieni
hänen henkilökohtainen ikääntymissarjansa. Paitsi, ettei hän näytä vieläkään ikääntyneen. Muistuttaa Versacen Donatellaa, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Sarjana tuotettuja maalaiskomedioita puolestaan
tähditti Miia Nuutila.
Viime vuosina wanha rouwa on
siirtynyt sohvalta teatterien katsomoihin draamaa ja komiikkaa kokemaan. Hän
näki vastikään Näytelmän, joka menee
pieleen, jonka teksti syntyi Britanniassa, kun näyttelijäopiskelijat tuottivat fyysisen farssikomedian pubiin. Siitä kasvoi kansainvälinen
hitti, joka palkittiin vuonna 2015 Olivier-palkinnolla, parhaana uutena
näytelmänä. Puhuttelevasta katsomiskokemuksesta lisää seuraavassa postauksessa.
 |
| Teatterielämykseen kuuluu itseoikeutetusti lasi kuohuvaa tai pullakahvit. Kuva: CCFlickers |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti