Wanha rouwa tutkii kalenteriaan, Tohtori
Zivagon ensi-iltaan on tasan kuukausi. Takana on lukuisia treeni-iltoja eri
kokoonpanoissa. Jos rouwa edellisessä produktiossa loikki lavalla lähes koko
esityksen ajan, saa hän nyt keskittyä rauhassa suurien joukkokohtausten lauluosuuksiin.
On kuin lomalla olisi, vaikka tunnelma on tiivis ja työtahti hektinen koko parikymmenhenkisellä
näyttelijäryhmällä. Helpolla ei Broadway-musikaalin säveltäjä laulajiaan
päästä, musiikki on haastavaa ja samalla kuuloaistia ja tunnemaailmaa hivelevää.
Wanha rouwa odottaakin kapellimaisteri-Samulin ja kymmenpäisen liveorkesterin
tapaamista innolla. Tähän asti on musiikkia treenattu taustanauhojen avulla.
Rouwa on armoitettu Downton
Abbey-fani ja löytää näistä kahdesta teoksesta yhtymäkohtia. Niitä yhdistävät
historialliset tapahtumat Euroopassa, maailmansota ja Venäjän sisällissota.
Pakenihan moni ”eliittiin” kuuluva venäläinen Britanniaan vallankumouksen
jaloista tsaarin murhan jälkeen. Molemmissa maailmoissa luokkayhteiskunta ja
yläluokan elintavat päätyvät suurennuslasin alle, tuomittaviksi tai vähintään muutoksen
eteen. Eurooppa tuntuu olleen viime vuosisadan alussa tiiviimpi yhteisö,
ainakin eliitin osalta. Olivathan Saksan, Venäjän ja Britannian hallitsijat
keskenään serkuksia ja päätyivät 1. maailmansodassa eri puolille juoksuhautoja.
Venäläistä ja brittiläistä yläluokan
arkea erotti se tosiasia, että Venäjällä kurjaliston olot olivat räikeällä
tavalla paljon surkeammat kuin eurooppalaisemmassa Britanniassa. Eliitti tietysti
vietti kummassakin juhlia seurustelun merkeissä, naimahuoliaan valitellen ja
perinteistä kiinni pitäen, mutta Britanniassa ei tunnettu maaorjuutta. No,
silloisella suurvallalla oli kylläkin omat alusmaansa maailmalla ja niitä
riistettiin voiton tavoittelun nimissä.
Wanha rouwa miettii, mikä olisi
Zivago-tarinan teema. Hän ei löydä yhtä teemaa vaan useita, mikä antaa
katsojalle mahdollisuuden tulkita tapahtumia omista lähtökohdista käsin. Sellainen
on hyvän tarinan tunnusmerkki, ainakin rouwan mielestä. Kertomus ei ole mustavalkoinen,
se on kontrastien maailma. Se kertoo valtaapitävien tyranniasta. Se kertoo
sodan kauheuksista, joissa yksilöt eivät hallitse kohtaloaan vaan joutuvat
suurempien voimien riepoteltaviksi. Se kertoo muutoksen tuomasta kaaoksesta,
jossa kaikki ovat olosuhteiden uhreja. Kaikki ovat häviäjiä. Kuitenkin rakkaus
kuljettaa ihmisiä eteenpäin heidän matkallaan läpi vuosien. Niin kauan kuin on
elämää, on myös toivoa. Tohtori Zivago on kaunis tarina, kaikesta huolimatta.
Wanha rouwa on sen verran konkari
teatteri-illuusioiden suhteen, ettei hän hevillä herkeä kyynelehtimään
harjoituksissa. Nyt hän on havainnut olevansa itseään suuremmissa käsissä,
melkoisten tunteiden ravisteltavana. Se on terapeuttista, terveellistä ja
välttämätöntä tässä yhä pahemmin kyynistyvässä maailmassa.
Rouwa lähtee reippain mielin laulu-
ja tanssiharjoituksiin. Samaan aikaan näyttämölle rakentuu pikku hiljaa upea
kulissi- ja värimaailma ja pukuhuoneet täyttyvät toinen toistaan
mielenkiintoisemmista asuista. On juhlamekkoja, partisaanien pukuja, sotilastakkeja
epoletteineen. On peruukkeja ja päähineitä, on maskeeraussuunnitelmia. Työryhmä
on suuri, kaiken kaikkiaan viitisenkymmentä henkeä. Isoin perhe ikinä wanhan
rouwan elämässä.
Juri ja Lara, he joille tarina tapahtuu. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti