Yhden puuhastelu onkin toisen raadantaa?

Wanha rouwa heräsi huomaamaan, että oli yllättäen elokuu ja koulu alkanut, joillakin. Hän katseli sivusilmällä uutisia. Hallitus siellä suuressa viisaudessaan istui kaavailemassa KIKYlle jatkoa.  Työajan pidentäminen kun tutkimusten mukaan on lisännyt työpaikkoja tässä köyhtyvässä ja alati kurjistuvassa Suomenmaassa. Rouwa yritti harmaantuneilla aivosoluillaan ymmärtää miten ja missä määrin KIKYily soveltuu koulumaailmaan. Mikä siellä lisääntyy kun opettajan on vietettävä rakennuksessa aikaa työnantajan määrittämällä tavalla ilman oppilaita. Rouwan kuuleman mukaan opettajan KIKY ei saa olla oman oppiaineen täydennyskoulutusta. On tarkoitus kärsiä, ei sivistäytyä.

Rouwan menneisyyttä leimasivat  työ ja työllisyys, sittemmin työttömyys. Työt loppuivat koska eläke alkoi. Wanha rouwa pyörittelee käsitteitä. Joskus hänellä oli virka ja toimi, nytkö siis vain virattomuus ja toimettomuus? Vai kävikö kuitenkin niin, että toimeliaisuutensa lisääntyi kun viraltapano pantiin toimeen?

Eräs toinen muinaismuisto, Esko Aho, piti männä talvena luentoa siitä, kuinka käsitykset työstä ja työurasta sekä uran pituudesta ovat tulossa murrokseen. Enää ei kuulemma ole voimissaan ihmisen elinkaaren kolmijako opiskeluaikaan, työuraan ja eläkevuosiin. Wanhat tädit ja sedät voisivat jaksamisensa mukaan työskennellä joustavasti pitkälle vanhuuteen. Työn pitäisi muuttua vastaamaan ihmistä eikä ihmisen työtä. Lieneekö utopistinen tavoite?

Rouwa kaivaa korwallistaan. Mitenkäs tässä yhtälössä toteutuu se, että firmat menestyäkseen haluavat rekrytä kolmikymppisiä, joilla olisi parinkymmenen vuoden työuraa vastaava kokemus? Tietotaito. Knowhow. - You know.

Tekeekö wanha rouwa vertaisryhmineen työtä, jos kalenterinsa ovat pullollaan sitoumuksia, mutta palkkaa ei makseta? Onko vapaaehtoistyö työtä lainkaan? Jos viettää suuren osan ajastaan vaikkapa teatteri- tai musiikkiharrastuksen parissa muita ilahduttaakseen, ikään kuin kansan palveluksessa, niin saako sanoa tekevänsä työtä? Wanhan rouwan eetos ei nimittäin ole lainkaan muuttunut. Hän paneutuu tunnollisesti siihen mistä pitää, mitä osaa ja missä voi kehittyä. Kouluttautuu ja tutkii, analysoi ja mallintaa, kokeilee ja erehtyy. Yrittää uudelleen. Hän haluaa kokea olevansa edelleen tärkeä ja tarpeellinen. Hän haluaa investoida aikaa ja vaivaa ollakseen osallisena tuottamassa hyvää yhteisölleen. Eivätkös työn kriteerit näin ollen täyty? 

Wanha rouwa on säilyttänyt huvin ja urheilun vuoksi ensimmäisen koululaukkunsa vuodelta 1962. Kuusivuotias sai itse valita tämän tärkeän, työtä symboloivan esineen. Luonnollisesti sen tuli olla punainen. Siitä alkoi ura, joka jakaantui 12 pulpetissa vietettyyn, seitsemään yliopistossa istuttuun ja kulminoitui lopuksi kolmeenkymmeneenneljään vuoteen kateederilla punakynää heilutellen. Ei paskempi putki. Tuli kerättyä jos jonkinlaisia kokemuksia, ihmisistä ja asioista, arvoista, luuloista ja uskomuksista. Toiveista ja tappioista. Menetyksistä ja menestyksistä. Yhteistyöstä ja yksinäisyydestä. Elämästä. Kyllä ajattelu edelleen työstä käy ja sitä sopii wanhan rouwan jatkaa. Vaivan palkaksi hän noutaa itselleen kupillisen hyvin ansaittua hedelmähauduketta, nostaa jalkansa rahille ja huokaisee tyytyväisenä. Hyvä on, kun hyvä on.   

Pitkän polun alkupää, uran urkeneminen. Koulu!