Elämää vai työelämää

Vanha rouva kävi siippoineen kuulemassa Esko Ahoa ikääntyneiden yliopiston luennolla. Aiheena oli Teknologia, turvallisuus ja tulevaisuus. Muinainen pääministerimme korosti itse kunkin henkilökohtaista vastuuta omasta mielekkäästä elämästä. Hän tuuletti piintyneitä ajatuksiamme siitä, että ennen kaikki oli muka paremmin ja että tulevaisuutemme maapallolla olisi tuomittu tuhoon.

Miten niin ei olisi? Väkilukummehan kasvaa kasvamistaan, sivistys katoaa, kuollaan tauteihin…

Esko Aho, tuo Aalto-yliopiston edustaja, avasi meille faktoja globaalista tilastamme. Koska eliniän odote kasvaa kaikkialla, väestö vanhenee. Lisääntymisemme johtuu siitä, että emme kuole. Tulevaisuuden nuoria on saman verran kuin tänä päivänä, mutta vanhuksia on enemmän. Näinhän on haluttu ja tauteja parannettu ja ehkäisty. Mitä koulutukseen tulee, erään tutkimuksen mukaan maapallon pojilla on keskimäärin kymmenen vuoden peruskoulutus ja tytöillä yllättäen yhdeksän. Kun vanha rouva kävi koulua, se oli kallis oppikoulu, johon kaikilla ei ollut varaa. Yliopistokoulutuksensa hän maksoi pankkilainalla, koska opintorahaa ei ollut keksitty. Tiedonsiirto oli hidasta, teeveessä oli kaksi kanavaa kuin myös radiossa. Oliko kaikki siis ”paremmin”? Millaista elämä oli? Lyhyesti: vaatimatonta ja hidasta.

Miten olemme aikojen saatossa määritelleet käsitteen ”elämä”? Perinteisesti ajattelemme janaa, joka alkaa syntymästä päättyen kuolemaan. Kolmannes janasta kattaa nuoruuden ja opiskeluvuodet, toinen kolmannes ajan työelämässä ja viimeinen kolmannes eläkevuodet.

Esko Aho kannustaa yhteiskuntaa muutokseen. Ihmisen tulee saada kokea tarpeellisuutensa työelämässä kykyjensä ja jaksamisensa mukaan. Työn tulee muuttua niin että sitä on mahdollista tehdä vanhempanakin eli jo eläkeiän ylittäneenä, jos tekijästä siltä tuntuu. Ikääntyneen voimavarat luonnollisesti hiipuvat, mutta tietotaitoa on kertynyt vuosikymmenien saatossa. On sääli ylenkatsoa sitä vain tekijänsä iän vuoksi.

Esko Aho puhuu palkkatyöstä. Vanha rouva määrittelee tänään työn itselleen uudella tavalla. Hän kokee eläkeläisenä tekevänsä työtä siinä missä muutkin, mutta toisella sektorilla. Hän on liittynyt kulttuurintuottajiin. Hän on tehnyt harrastamisesta itselleen mielekkään uran, jota elää päivittäin ja josta hän saa hyvää mieltä itselleen ja ennen kaikkea tuottaa sitä muille. Iloista ja vapauttavaa työtä. Vapaaehtoistyötä. Jaksamisensa mukaan.

Vuosia sitten vanha rouva opiskeli logoterapiaa. Hän alkoi käyttää siitä nimitystä logofilosofia, semanttisista syistä. Hän luki, miten ihmisen fyysinen huippu kääntyy alamäkeen kolmikymppisenä, psyykkinen jaksaminen viisikymppisenä mutta henkinen kehitys jatkaa kasvuaan viimeiseen hengenvetoon asti. Se tarkoittaa, että elämälle, viikoille, päiville ja hetkille on löydettävissä tarkoitus. Merkitys. Se tarkoittaa, että vanha rouva on muutakin kuin eläkeläinen, äiti tai varaosilla paikattu ylipainoinen krämppä. 

Vanha rouva pitää hyvien hetkien päiväkirjaa, yleensä päänsä sisällä. Hän haluaa huomata arjessa pienetkin hyvät asiat, joita helposti pitää itsestäänselvyyksinä. Hän haluaa vähentää ongelmakeskeisyyttä ja vanhojen vatvomista. Päivän aikana on tapahtunut asioita, joista voi olla kiitollinen.  Rouva voi pysähtyä hetkeksi pohtimaan mikä on hänen vastuunsa tulevasta elämästä eli mitä mahdollisuuksia on vielä toteutettavana. Hän ajattelee, että elämällä on tehtäväluonne. Ei elämältä kannata mitään ryhtyä vaatimaan. Kannattaa tarjota sille jotain itse, kykyjensä ja jaksamisensa mukaan. Siitä syntyy merkityksellisyyden tunne. Vanha rouva tietää, että se tunne kantaa huonoina aikoina.

Kaunis syyspäivä ja filosofointiin uponnut fasaani keittiön ikkunalla, kukkalaatikossa kellokanervien keskellä.