Kuukausi ensi-iltaan

Wanha rouwa tutkii kalenteriaan, Tohtori Zivagon ensi-iltaan on tasan kuukausi. Takana on lukuisia treeni-iltoja eri kokoonpanoissa. Jos rouwa edellisessä produktiossa loikki lavalla lähes koko esityksen ajan, saa hän nyt keskittyä rauhassa suurien joukkokohtausten lauluosuuksiin. On kuin lomalla olisi, vaikka tunnelma on tiivis ja työtahti hektinen koko parikymmenhenkisellä näyttelijäryhmällä. Helpolla ei Broadway-musikaalin säveltäjä laulajiaan päästä, musiikki on haastavaa ja samalla kuuloaistia ja tunnemaailmaa hivelevää. Wanha rouwa odottaakin kapellimaisteri-Samulin ja kymmenpäisen liveorkesterin tapaamista innolla. Tähän asti on musiikkia treenattu taustanauhojen avulla.

Rouwa on armoitettu Downton Abbey-fani ja löytää näistä kahdesta teoksesta yhtymäkohtia. Niitä yhdistävät historialliset tapahtumat Euroopassa, maailmansota ja Venäjän sisällissota. Pakenihan moni ”eliittiin” kuuluva venäläinen Britanniaan vallankumouksen jaloista tsaarin murhan jälkeen. Molemmissa maailmoissa luokkayhteiskunta ja yläluokan elintavat päätyvät suurennuslasin alle, tuomittaviksi tai vähintään muutoksen eteen. Eurooppa tuntuu olleen viime vuosisadan alussa tiiviimpi yhteisö, ainakin eliitin osalta. Olivathan Saksan, Venäjän ja Britannian hallitsijat keskenään serkuksia ja päätyivät 1. maailmansodassa eri puolille juoksuhautoja.

Venäläistä ja brittiläistä yläluokan arkea erotti se tosiasia, että Venäjällä kurjaliston olot olivat räikeällä tavalla paljon surkeammat kuin eurooppalaisemmassa Britanniassa. Eliitti tietysti vietti kummassakin juhlia seurustelun merkeissä, naimahuoliaan valitellen ja perinteistä kiinni pitäen, mutta Britanniassa ei tunnettu maaorjuutta. No, silloisella suurvallalla oli kylläkin omat alusmaansa maailmalla ja niitä riistettiin voiton tavoittelun nimissä.  

Wanha rouwa miettii, mikä olisi Zivago-tarinan teema. Hän ei löydä yhtä teemaa vaan useita, mikä antaa katsojalle mahdollisuuden tulkita tapahtumia omista lähtökohdista käsin. Sellainen on hyvän tarinan tunnusmerkki, ainakin rouwan mielestä. Kertomus ei ole mustavalkoinen, se on kontrastien maailma. Se kertoo valtaapitävien tyranniasta. Se kertoo sodan kauheuksista, joissa yksilöt eivät hallitse kohtaloaan vaan joutuvat suurempien voimien riepoteltaviksi. Se kertoo muutoksen tuomasta kaaoksesta, jossa kaikki ovat olosuhteiden uhreja. Kaikki ovat häviäjiä. Kuitenkin rakkaus kuljettaa ihmisiä eteenpäin heidän matkallaan läpi vuosien. Niin kauan kuin on elämää, on myös toivoa. Tohtori Zivago on kaunis tarina, kaikesta huolimatta.

Wanha rouwa on sen verran konkari teatteri-illuusioiden suhteen, ettei hän hevillä herkeä kyynelehtimään harjoituksissa. Nyt hän on havainnut olevansa itseään suuremmissa käsissä, melkoisten tunteiden ravisteltavana. Se on terapeuttista, terveellistä ja välttämätöntä tässä yhä pahemmin kyynistyvässä maailmassa.

Rouwa lähtee reippain mielin laulu- ja tanssiharjoituksiin. Samaan aikaan näyttämölle rakentuu pikku hiljaa upea kulissi- ja värimaailma ja pukuhuoneet täyttyvät toinen toistaan mielenkiintoisemmista asuista. On juhlamekkoja, partisaanien pukuja, sotilastakkeja epoletteineen. On peruukkeja ja päähineitä, on maskeeraussuunnitelmia. Työryhmä on suuri, kaiken kaikkiaan viitisenkymmentä henkeä. Isoin perhe ikinä wanhan rouwan elämässä.

Juri ja Lara, he joille tarina tapahtuu.

Yhden puuhastelu onkin toisen raadantaa?

Wanha rouwa heräsi huomaamaan, että oli yllättäen elokuu ja koulu alkanut, joillakin. Hän katseli sivusilmällä uutisia. Hallitus siellä suuressa viisaudessaan istui kaavailemassa KIKYlle jatkoa.  Työajan pidentäminen kun tutkimusten mukaan on lisännyt työpaikkoja tässä köyhtyvässä ja alati kurjistuvassa Suomenmaassa. Rouwa yritti harmaantuneilla aivosoluillaan ymmärtää miten ja missä määrin KIKYily soveltuu koulumaailmaan. Mikä siellä lisääntyy kun opettajan on vietettävä rakennuksessa aikaa työnantajan määrittämällä tavalla ilman oppilaita. Rouwan kuuleman mukaan opettajan KIKY ei saa olla oman oppiaineen täydennyskoulutusta. On tarkoitus kärsiä, ei sivistäytyä.

Rouwan menneisyyttä leimasivat  työ ja työllisyys, sittemmin työttömyys. Työt loppuivat koska eläke alkoi. Wanha rouwa pyörittelee käsitteitä. Joskus hänellä oli virka ja toimi, nytkö siis vain virattomuus ja toimettomuus? Vai kävikö kuitenkin niin, että toimeliaisuutensa lisääntyi kun viraltapano pantiin toimeen?

Eräs toinen muinaismuisto, Esko Aho, piti männä talvena luentoa siitä, kuinka käsitykset työstä ja työurasta sekä uran pituudesta ovat tulossa murrokseen. Enää ei kuulemma ole voimissaan ihmisen elinkaaren kolmijako opiskeluaikaan, työuraan ja eläkevuosiin. Wanhat tädit ja sedät voisivat jaksamisensa mukaan työskennellä joustavasti pitkälle vanhuuteen. Työn pitäisi muuttua vastaamaan ihmistä eikä ihmisen työtä. Lieneekö utopistinen tavoite?

Rouwa kaivaa korwallistaan. Mitenkäs tässä yhtälössä toteutuu se, että firmat menestyäkseen haluavat rekrytä kolmikymppisiä, joilla olisi parinkymmenen vuoden työuraa vastaava kokemus? Tietotaito. Knowhow. - You know.

Tekeekö wanha rouwa vertaisryhmineen työtä, jos kalenterinsa ovat pullollaan sitoumuksia, mutta palkkaa ei makseta? Onko vapaaehtoistyö työtä lainkaan? Jos viettää suuren osan ajastaan vaikkapa teatteri- tai musiikkiharrastuksen parissa muita ilahduttaakseen, ikään kuin kansan palveluksessa, niin saako sanoa tekevänsä työtä? Wanhan rouwan eetos ei nimittäin ole lainkaan muuttunut. Hän paneutuu tunnollisesti siihen mistä pitää, mitä osaa ja missä voi kehittyä. Kouluttautuu ja tutkii, analysoi ja mallintaa, kokeilee ja erehtyy. Yrittää uudelleen. Hän haluaa kokea olevansa edelleen tärkeä ja tarpeellinen. Hän haluaa investoida aikaa ja vaivaa ollakseen osallisena tuottamassa hyvää yhteisölleen. Eivätkös työn kriteerit näin ollen täyty? 

Wanha rouwa on säilyttänyt huvin ja urheilun vuoksi ensimmäisen koululaukkunsa vuodelta 1962. Kuusivuotias sai itse valita tämän tärkeän, työtä symboloivan esineen. Luonnollisesti sen tuli olla punainen. Siitä alkoi ura, joka jakaantui 12 pulpetissa vietettyyn, seitsemään yliopistossa istuttuun ja kulminoitui lopuksi kolmeenkymmeneenneljään vuoteen kateederilla punakynää heilutellen. Ei paskempi putki. Tuli kerättyä jos jonkinlaisia kokemuksia, ihmisistä ja asioista, arvoista, luuloista ja uskomuksista. Toiveista ja tappioista. Menetyksistä ja menestyksistä. Yhteistyöstä ja yksinäisyydestä. Elämästä. Kyllä ajattelu edelleen työstä käy ja sitä sopii wanhan rouwan jatkaa. Vaivan palkaksi hän noutaa itselleen kupillisen hyvin ansaittua hedelmähauduketta, nostaa jalkansa rahille ja huokaisee tyytyväisenä. Hyvä on, kun hyvä on.   

Pitkän polun alkupää, uran urkeneminen. Koulu!