Dortsu, Clertsu ja Cossu

Wanhan rouwan ympärille on muodostunut teatterille intiimi piiri ystäviä ja samalla Suurenmoisen roolihahmoja. Dorothy -  tuttavallisesti Dortsu vaan - on Florencen, tässä tapauksessa Flossien lojaali uskottu suloisine puudeleineen. Häntä esittää paikallisessa musiikkimaailmassa ja muuallakin tunnettu kitaristi-laulaja Minna Ora. 

Dortsu on Flossien oikea käsi, pyyteetön vaivannäkijä, joskin kypsäksi naiseksi melkoisen vapaamielinen hepsankeikka. Siinä missä Flossien kielenkäyttö on ylisanoilla makustelua ja maalailua, Dortsu puhuu asiaa arkiseen, hiukan töksähtelevään tyyliinsä. He kaksi täydentävät ja myös tarvitsevat toisiaan. Dorothy on aikaansaava mutta rahaton, Florencella on varoja ja ideoita muttei taitoa toteuttaa niitä.  Dortsu on piireihin noussut keskiluokkainen sinkku, mikä ei -40-luvun Amerikassa ollut aivan itsestään selvää. Molemmat hyötyvät toisistaan, wanhan rouwan mielestä mukavalla ja toisiaan arvostavalla tavalla.

Clertsu eli poikaystävä StClair on pesunkestävä britti Amerikassa. Sen huomaa hänen ”stiff upper lip”- puhetavastaan. Mitenkä muulla tavoin tuo epäonnistunut Shakespeare-näyttelijä voisikaan tuoda esille erinomaisuuttaan! Hän on rahaton poikaystävä (sic!) mutta siitä huolimatta Florencen suojelija ja tukija. Hän haluaa olla osallinen voitoissa mutta myös tappioissa ja Flossie rakastaa häntä omalla wanhan naisen leikittelevällä tyylillään. Clertsu on humoristi ja mukavan säyseällä tavalla naisiin menevä vilkkusilmä. Ei haittaa! Florencelle on tärkeää hänen lojaalisuutensa ja kykynsä ymmärtää ailahtelevia mielialoja. 

Wanha rouwa ihailee Heikin taitoa rakentaa Clertsua kohtauksiin. Hahmo on milloin teatraalinen, maalaileva, milloin koulittu, hienosteleva, ylimielinen tai imagohakuinen mutta kuitenkin samaan aikaan erittäin sympaattinen. Ohjaaja- Joonas tietää mitä hän haluaa mutta kuulee myös työryhmän ajatuksia ja ehdotuksia. Yhteistyö on saumatonta ja hauskaa. Wanha rouwa nauttii spontaaneista naurutuokioista, joita pakosta syntyy komediaa tehdessä. 

Cossu eli pianisti-Cosme on kuin Clertsun vastakohta. Vaatimaton ja realiteetit tunteva. Hänen puheensa on lyhyttä, myötäilevää, varautunuttakin. Mitä muuta kuin varovainen voisi nuori, vasta karriääriä luomassa oleva muusikko olla? Florence on hänen työnantajansa, jota hän kunnioittaa ja jolle pyrkii olemaan lojaali, niin vaikeaa kuin se toisinaan onkin. Wanha rouwa ihmettelee, miten uskottavasti Markus heittäytyy epätoivoisen ja kokemattoman muusikon nahkoihin. Tämähän elää jatkuvaa ambivalenssia. On pakko antautua Madamen valtaan mutta yrittää samalla tuoda esille myös omia kunnianhimojaan. Onko ratkaisuna aktiivinen toiminta eli riskin otto vai passiivinen vastarinta? Wanha rouwa nauttii pianistin monitulkintaisista äänensävyistä, joissa Markus on mestari. Ei ihmekään, tunnetaanhan hänet ääninäyttelijänä useista vaativista dubbauksistaan. 

Työryhmän kaksi muuta tärkeää leidiä ovat palvelijatar-Maria ja tositaideaktivisti Mrs Verindah-Gedge, jotka molemmat osaavat kampoihin pistämisen taidon. Edellistä esittää Anniina Jokinen, jälkimmäistä Tiina Suokorpi. Heistä ja hahmoistaan lisää seuraavilla kerroilla.

Wanha rouwa on tyytyväinen ryhmän aikataulussaan etenemiseen. Ei ole haukkuja kuulunut, ei edes näyttämöllä esiintyvästä Ricky-koirasta. Lavasteet alkavat pikku hiljaa ilmaantua ”stagelle”, joka kasvaa täyteen kukkeuteensa vasta kun kuusi Viulunsoittajan näytöstä saadaan seuraavan kahden viikon aikana esitettyä. Wanha rouwa on innoissaan, sillä luvassa on vauhtia ja vaarallisia käänteitä. Onneksi ne ovat kaikki puhdasta illuusiota.

Florence sellaisena kuin hän halusi näyttäytyä ainoaksi jääneen levynsä kannessa. "Inspiraation enkeli"