Wanha frouwa etsiytyi Sopukan
takariville välttääkseen olemasta näköesteenä pikkuyleisölle, joka kihisi
odotuksen iloa. Oli alkamassa kiertävän lastenteatterin Kurnuttavan Sammakon ja Turun kaupunginteatterin yhteistyöesitys Pää tyynyyn!, joka perustuu Jory Johnin ja Benji Daviesin alkuperäisteokseen Goodnight Already. Yli kolmivuotiaille suunnatun näytelmän on
suomentanut Roope Lipasti, musiikin
toteuttanut Valtteri Lipasti ja ohjannut
Thomas Dellinger.Koska kyseessä oli ensi-ilta, sai pikkuväki vanhempineen astua teatterin ala-aulaan punaista mattoa pitkin komean ulkotulen loisteessa.
Wanha rouwa ja muut paikalla
olevat aikuiset varmasti tunnistivat tilanteen, jossa jälkipolvi tai muu kanssa-asuja riehaantuu
juuri kun olisi syytä matkata unten maille. Tässä tarinassa Ankka (Markus Niemi) potee myöhäisen illan seurankipeyttä. Hän ylläpitää
ylivireyttä jatkuvalla kahvin kittaamisella. Seinänaapuri Karhu (Kimmo Tihveräinen) saapuu salkkuineen päivän puuhista
väsyneenä, valmiina uppoamaan kutsuvaan vuoteeseen unilelunsa
viereen. Kaverilla on nimikin, Benji - mistä liekään tarinaan tupsahtanut?
Jaajaa. Aikuiskatsojia huvittaa Karhun ja lelun suhde, he keskustelevat kuin eräs
brittikoomikko oman silmäpuolen nallensa kanssa takavuosina. Tunnistettava
Mister Bean-elementti, mukava oivallus ohjaajalta.
Tarinalla on teemansa, yhteisen
sävelen etsiminen, kompromissien tekeminen sekä ystävän erilaisuuden
hyväksyminen. Karhu on hitaasti syttyvä, hyväntahtoinen aina uhrautumiseen
saakka. Ankka taas on impulsiivinen ja tungetteleva, ei tajua toisen tarpeita. Vaan mitä tapahtuukaan lopuksi, kun roolit vaihtuvat?
Kertojan ääni (Taneli Mäkelä) kuljetti nopeatempoista juonta eteenpäin. Kertoja
oli läsnä oleva joskin näkymätön, kantaa ottava, mutta ei moittiva. Ohjaaja
antoi hahmojensa leikitellä teatterin illuusioilla. ”Leikitään, että tässä on
ovi.” Pienten katsojien kikatuskuorosta saattoi päätellä, että keinot toimivat.
Markus Niemi onnistui elekielellään välittämään ylivilkkaan ja turhautuneen
Ankan aivoitukset. Karhu oli hänen täydellinen vastakohtansa, jäyhä ja verkkainen,
mutta todella rakastettava. Wanhaa rouwaa kiehtoi seurata Markuksen roolityötä aivan toisenlaisessa kontekstissa. Teatterifriikit tietävät, että hän on näinä viikkoina erään traagisen tarinan ritari, tohtori Juri Andrejevitsh Zivago, musikaalin nimiroolissa Teatteri PROvinssissa.
Puvustaja Kaarina Kopola ja lavastaja Riku
Suvitie olivat luoneet näyttämökuvan, joka kertoi väreillään ja esineillään
naapurusten erilaisuudesta. Ankan asusteet ja maski olivat yksinkertaisuudessaan
nerokkaan toimivat, Karhun hahmo monelle tuttu päiväkodin kuvaelmista. Wanha rouwa antaa pienen miinuksen äänentoistolle.
Musiikki ja laulut eivät vielä ensi-illassa olleet balanssissa,
laulujen sanoista oli - ainakin takarivillä - hankala saada selvää. Vai
olivatko akut päässeet tyhjenemään poikien mikrofoneista? Tähän patteriprobleemaan
olisi Ankalla ja pikkuyleisöllä ollut yhteinen ratkaisu, joskin sellaista käytettiin vain ovikelloon. Sen näkivät ne, jotka tulivat Sopukkaan katsomaan tämän runsaasti happeningia sisältäneen 35-minuuttisen esityksen.
"Me
ollaan kaikki eläimiä"
Wanhaa frouwaa kiinnostaa tietää,
millainen yhteys ihmisten erilaisilla ns. kronotyypeillä on heidän persoonallisuuksiinsa.
Psykologi ja unitutkija Michael Breus kertoo
teoksessaan The Power of When, kuinka me kaikki edustamme yhtä neljästä
aikatyypistä, sen mukaan mikä tuntuu
olevan itse kunkin kehon luonnollinen vuorokausirytmi. Kroppamme toimii
tiettyinä kellonaikoina paremmin kuin toisina mikä aistitaan tehokkuutena ja
vireytenä ja havaitaan jopa ruuansulatuksen toiminnassa. Breus nimeää
aikatyypit hauskasti eläinten mukaan: Leijona, Karhu, Susi, Delfiini. Hän
nimittäin liittää aikatyyppeihin myös tietynlaisia temperamenttipiirteitä.
Aamuvirkku Leijona on
parhaimmillaan ennen puoltapäivää, mutta on illalla ”kanttuvei” jo kello 21.
Määrätietoinen ja suorituskeskeinen Leijona voi olla monen ihannehahmo, mutta
ehdotapa tällaista elämisen rytmiä Sudelle, joka on parhaimmillaan klo 20
alkaen ja aamuisin täydessä tokkurassa. Miten nämä kaksi organisoivat firmassa
keskinäiset palaverinsa? Suurin osa ihmisistä on Breusin mukaan Karhuja, jotka
kukoistavat vasta keskipäivällä, mutta pääsevät toki säädylliseen aikaan ylös
sängyistään. Heidän tehonsa ovat maksimissaan klo 10-14, vasta illansuussa heissä
tapahtuu toinen piristyminen. Wanha frouwa tunnistaa olevansa juuri tällainen
nallekarhu, vieläpä pahan kerran hunajan perään. Iltasyöppö. Tilanne on kuitenkin
paljon parempi kuin hänen eräällä ystävällään Delfiinillä. Tämän vaikeus vaipua
kunnon uneen aiheuttaa jatkuvaa nukkumisongelmaa ja sitä myöten hankaluuksia
työelämässä. Valppaat aivot kun työskentelevät vaikka pitäisi levätä ja kerätä
voimia.
Yhteiskunnan rakenteet tuntuvat
suosivan Karhuja. Koska kronotyyppi on geneettinen ominaisuus, sitä ei käy
muuttaminen. On sopeuduttava tai muunneltava päivärytmiä miten parhaiten
pystyy. Kannattaa miettiä mitä syö, milloin syö, ottaako päivänokoset. Tarvitaanko
työn lomaan lepohetkiä?
Millaisia väärinkäsityksiä ja konflikteja
aiheutuukaan aikatyyppien erilaisuudesta työpaikoilla, kouluissa ja vaikkapa armeijassa,
aamuherätyksen aikoihin! Ehkäpä joku kirjoittaisi hassunhauskan tai
surkuhupaisan tarinan meille isille ja äideille otsikolla Pää pystyyn! Tutkisi maallisten murheittemme ja
luonteenlaatujemme yhteyksiä viisarien värähtelyihin. Tarjoaisi mahdollisuuden
ymmärtää erilaisuutta ja rakentaa toimivia elämisen malleja koteihin ja yhteisöihin.
Kurnuttava Sammakko ponkaisee lähiviikkoina perinteiselle
kaamoskierrokselleen, nyt Ankan ja Karhun
tarinalla. Lapin Loikka vie esityksen ruuhka-Suomesta käsin katsottuna kauas pohjoiseen,
jonkun mielestä melkein keskelle-ei-mitään. Ei wanhan rouwan. Lapset ja
mielikuvituksensa säilyttäneet tietävät, että joulupukki jos kuka joutuu adventtisesongin
aikana venymään ympärivuorokautisiin työpäiviin. Tämä koskee luultavasti myös eräitä äitejä mutta ei wanhaa rouwaa. Hänen jouluunsa kuuluvat tänä vuonna maitolasi ja piparilautanen takan äärellä sekä punavalkovihreä pitkävartinen joulusukka Phoebe-nimiselle syyskeijulle.
Kuva: Otto-Ville Väätäinen, TKT |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti