Kuusikymppisenä matkaa on jäljellä vähemmän kuin mitä on taakseen jättänyt. Se kannattaa siis kulkea viisaasti. Jospa opettelisi yhden uuden asian vuodessa? Nyt jos koskaan on aika nauttia kaikesta siitä, mitä ei työelämässä ehtinyt tai jaksanut. Eläköön elämä, sillä jonain päivänä se päättyy. Kaikkina muina päivinä se on.
sunnuntai 8. syyskuuta 2019
Miten rouwasta tuli frouwa
Wanha rouwa on testannut sometaitojaan toisella alustalla ja sai aikansa ährättyään tekstinsä solahtamaan TKTn kotikriitikoiden sivulle. Tuntuu kutkuttavalta ajatella, että nyt hänen juttuaan lukevat muutkin kuin tutut ja kylänmiehet. Teatterin kotikriitikoiksi valittuja on seitsemän, joten kirjoitusvuoro napsahtaa jokaisen kohdalle muutaman viikon välein. Rouwaa kiinnostaa alkaneella näytäntökaudella musikaalien ohella erityisesti Harwoodin tekstiin perustuva Pukija, jossa pääosissa loistavat E. Roine ja A. Sarkola. Hän aikookin seurata prosessia aina harjoituksista varsinaisiin esityksiin. Tuoreessa muistissa on loistava TV- elokuva, jota tähdittivät Anthony Hopkins ja Ian McKellen vuonna 2015.
Uusi pesti on varmasti antoisa. Frouwa on tutustunut jo kirjoittajakumppaneihinsa ja heidät esitellään TKTn kotikriitikkosivulla. Ollaan "sekalaist sakkii", kuten mentorimme Maria ja Emmi kirjoittavat. Se on hyvä se.
https://kotikriitikot.com/2019/09/07/ensivisiitti-muurahaispesaan/
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Nettidieettailun ihmeellinen maailma
Wanha rouwa avasi uuden aukeaman elämänsä ehtoopuolen päiväkirjassa, menneen elokuun alussa. Nelisentoista viikkoa sitten. Kuusi kiloa tak...

-
Wanha rouwa tutkii kalenteriaan, Tohtori Zivagon ensi-iltaan on tasan kuukausi. Takana on lukuisia treeni-iltoja eri kokoonpanoissa....
-
Vanha rouva kävi siippoineen kuulemassa Esko Ahoa ikääntyneiden yliopiston luennolla. Aiheena oli Teknologia, turvallisuus ja tulevaisuu...
-
Wanha rouwa heräsi huomaamaan, että oli yllättäen elokuu ja koulu alkanut, joillakin. Hän katseli sivusilmällä uutisia. Hallitus sie...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti