Luostolla lysthinpidossa

Wanha rouwa muistelee toisinaan lapsuutensa mustavalkoisia Suomi-filmejä, joiden kalvakkaita naishahmoja ihailtiin ja leikeissä matkittiin -  Ansa Ikonen ja Eeva-Kaarina Volanen, Salon ”oma tyttö” Helena Kara ja keitä heitä nyt olikaan. Siiri Angerkosken Justiina oli imitaatioiden hallitseva hahmo kuten olivat myös puhelinkeskusten ”juoruämmät”. 

Kun rouwa oli warhaisaikuinen kultaisella 70-luvulla, hän seurasi aktiivisesti elokuvakerhojen anteja. Tutuiksi tulivat Suuret Ulkomaiset Ohjaajat. Pääasia oli kuitenkin Hän, jonka kanssa kerhoon mentiin ja nähtyä ”kuvaa” sitten kolpakon ääressä puitiin ja arvioitiin.

Kun rouwa oli jo lähes yhtä leveä kuin pitkäkin, ruuhkavuosista selviämisen jälkeen, hän alkoi osallistua Sodankylän leffajuhlille siippansa kanssa. Parasta antia kesästä toiseen olivat ohjaajien ja näyttelijöiden yleisötapaamiset ja haastattelut sekä live-säestetyt remasteroidut mustavalkoiset mykkäfilmit Kitisenrannan jättimäisessä sirkusteltassa, joka nielee sisäänsä vajaa tuhat innokkainta fania. Festarien aikana rouwa onnistui joskus jaksamaan parisenkymmentäkin elokuvaa, kun istui vuorokaudet läpeensä jossain neljästä esityspisteestä ja jonotteli väleissä sinnikkäästi toppatakissa kahvimuki kaverinaan. 

Tänä kesänä wanha rouwa hyppäsi tuntemattomaan, ilman verkkoa. Hän osallistui Lapin Kirjallisuusseuran ja Revontuli-opiston elokuvakäsikirjoittamisen kurssille, tavoitteenaan ymmärtää genreä paitsi katsojan, myös tekijän näkökulmasta. Viikon mittainen sessio tapahtui Sodankylässä, Luoston tunturimaisemissa ja onnellisia paikan saaneita ryhmässä oli kymmenen. Toki tarjolla oli muitakin lajeja: draamaa, lyriikkaa, fantasiaa, proosaa, jotka kaikki täyttyivät maaliskuussa ilmoittautujista jo ensimmäisen vartin kuluessa. 

Rouwan kurssin  tavoitteena oli kirjoittaa elokuvan synopsis eli liuskan mittainen tiivistelmä, josta selviää leffan mitta, tyylilaji, keskeiset henkilöt ja tapahtumapaikka sekä tarinan rakenne ja käänteet. Tässä kurssilaisia ohjasi mukava ja pätevä nuorimies. 

Jussi Hiltunen on nuori lappilainen käsikirjoittaja-ohjaaja, jonka töistä tunnetuimpia ovat pitkä elokuva Armoton maa, kolmannes tulevan kauden Sorjos-sarjaa sekä mm. palkittu lyhytfilmi Hiljainen viikko, joka perustuu tositapahtumiin Rovaniemellä. Jussi on opiskellut elokuva-alaa ja kirjoittamista vuosia ja treenannut työssään, joten wanha rouwa ei kuvittelekaan saavansa aikaiseksi mitään nerokasta yhden viikon aikana.  Hänen odotuksensa kohdentuvat erityisesti elokuvan katsomiseen ja analysointiin. Tätä kurssilla tehdään paljon. Rouwa antaa nyt sinulle tiiviit vinkit Jussin tyyliin:

Oletetaan, että olet aikeissa katsoa 2 tunnin elokuvan. Se jakaantuu kolmeen näytökseen, joista ensimmäinen kestää 20-25 min, ja päättyy 1. käänteeseen. Toinen näytös kestää n. 1 h 20 min ja päättyy 2. käänteeseen. Kolmas näytös on ajallisesti n. 20-25 minuuttia pitkä ja on draaman huipentuma. 

Tässä päärakenteet, jotka pitävät sisällään kaiken olennaisen.

1. näytös on tarinan alkusysäys, joka tuo esille taustat tarinan ymmärtämiseksi. Siinä esitellään päähenkilö(t), vastustaja(t), peruskonflikti ja tapahtumapaikka. Esittely päättyy ristiriitatilanteeseen, jota ilman tarinaa ei olisi. Se määrittää juonen kulkusuunnan ja aloittaa nousevan toiminnan. Näytös päättyy 1. käänteeseen, joka on jokin päähenkilön tekemä valinta.

2. näytöksen aikana peruskonflikti kehittyy, kun tarinaan tulee mukaan uusia vastuksia, jotka estävät päähenkilöä pääsemästä tavoitteeseensa. Nyt kehitellään, syvennetään tarinaa, kärjistetään ristiriitoja. Näytös päättyy 2. käänteeseen, jossa päähenkilö tekee valinnan, josta ei ole paluuta.

3. näytös on tarinan huipentuma, käännekohta, joka merkitsee muutosta päähenkilön kannalta. Se sisältää ratkaisun, kliimaksin, häivytyksen ja päättyy kun leffa loppuu.  Häivytyksen tarkoitus on palauttaa katsoja vähitellen nykyhetkeen. 

Lyhyesti: alkusysäys ja esittely – 1. käännekohta, syventäminen – puoliväli, ristiriitojen kärjistäminen – 2. käännekohta, ratkaisu – kliimaksi, häivytys

Wanha rouwa vääntää tarmolla versioita omaan tarinaansa Käsmänkorven Kullervosta, jonka hän itse mieltää lyhytfilmiksi, ”mood piece”-tyyliin. Tällöin sen kesto olisi alle 70 minuuttia. Tehtävä ei ole helppo. Synopsikseen pitää kirjoittaa mitä KUVASSA NÄKYY, ei kenenkään ajatuksia eikä repliikkejä. Todellisuudessa työ sujuisi näin: ensin synopsis, sitten tarinan jako kohtauksiin ja niihin elokuvalliset merkinnät parenteeseihin eli info kuvauksien sisätiloista, ulkotiloista ja vuorokaudenajoista. Kun tämä on tehty, kirjoitetaan dialogit eli repliikit. Niissä on olennaista ALATEKSTIT eli se, mitä sanoja oikeasti tarkoittaa, kun hän sanoo jotakin. Yksi A4-liuska käsikirjoitustekstiä vastaa noin yhtä minuuttia elokuvaa eli kaksituntisen elokuvan kässäri on noin 120 sivua pitkä. 

Pääseekö Kullervo Karhukainen ongelmineen koskaan valkokankaalle? Entä mitä tapahtuu tarinan äiteelle kevään tultua? Jos wanhan rouwan rustaama aihio kiinnostaa, voit jatkaa lukemista. Ellei, rouwa toivottaa sinulle lämmintä kesän jatkoa ja lupaa palata blogiin Tohtori Zhivagon merkeissä, sitten heinäkuulla.

Aihio lyhytfilmiin työnimellä Ajasta ikuisuuteen                                                 

SYNOPSIS, versio 1 (luettavissa myös Lapin Kirjallisuusseuran kurssiantologiasta)

Kuusikymppinen perintötilallinen, vanhapoika Kullervo Karhukainen Sallan Ylikäsmässä, kaukana muusta asutuksesta saattaa iäkkään äitinsä Tyynen tämän viimeiselle matkalle.  Eletään kevättalvea vuonna 2016.

Kullervo on työskennellyt metsässä kuusenkaadossa ja pöllinteossa aamuhämärästä iltamyöhään. Kotiin päästyään hän asettautuu äitinsä kanssa iltakahvipöytään kertomaan metsän kuulumisia. Kullervo kuvailee hauskasti päivän tapahtumia. Äitiä naurattaa. Hän nauttii poikansa jutuista, jotka saavat hänet hyvälle tuulelle. Äiti kehuu reipasta miestä koska tämä huolehtii jatkuvasti koko tilasta, lehmistä, lampaista, kanoista. Yhdessä he muistelevat syksyisiä potunnostopäiviä, lampaiden keritsemistalkoita, langan kehruuta ja värjäystä. Kullervolla on kudin kädessään, hän osaa kutoa sukkia.  Äiti kehuu, nauraa käkättää iloisena, ryystää kahviaan ja haukkaa pehmeästä pullasta ison palan. Yhtäkkiä hän vetäisee pullaa väärään kurkkuun ja alkaa kakoa. Kullervo yrittää saada äidin hengityksen kulkemaan takomalla tätä lapojen väliin.

Äiti kuitenkin tukehtuu ja kuolee istualleen pöydän ääreen. Kullervo kantaa äidin ruumiin saliin suuren Mamselli-kappikellon eteen. Kun hän huomaa, että äiti on kelloa lyhyempi, hän irrottaa kellon heilurin ja sijoittaa äidin kellon sisään nojalleen.  Kello on vanha, leveähelmainen ja siihen on maalattu äidin lempikukkia, ruiskaunokkeja.  Kullervo sulkee kellon oven. Lattialla pönttöuunin edustalla nuokkuu harmaaraitainen kolli, Kissi, joka herää seuraamaan tapahtumaa. Kullervo nostaa Kissin syliinsä ja he menevät penkomaan piironginlaatikosta esiin ohutta kirjepaperia ja vanhan kosmoskynän. He ottavat myös ryppyisen paperisuikaleen sekä kierreselkäisen vihon kirjoitusalustaksi. Siinä lukee Kansanvalistusseura – lyriikka. Keinutuolissa istuen Kullervo alkaa kirjoittaa kirjettä. Hän lukee Kissille kirjettä ääneen sitä mukaa kun se valmistuu. Kyseessä on kosimakirje ja mies kuvailee itseään, arvojaan, unelmiaan, tunteitaan ja kiireitään tilan hoidossa. Hän on pahoillaan myöhäisestä kirjoitusajankohdasta. Kissi kommentoi kirjettä lämpimään sävyyn Tyyne-äidin äänellä.  Kun kirje on valmis, Kullervo silittää auki paperisuikaleen ja lukee sen tarkemmin. Paperissa on Oulun maatalousmessujen leima. Suikaleen tekstin mukaan tietokone IEVA on valinnut nuorelle tilalliselle vaimoehdokkaaksi jonkun Sirkan. Valinta on voimassa vuoden 1982 loppuun. Mies tajuaa, että on kirjoittanut kirjeen turhaan ja alkaa itkeä. Kissi lohduttaa häntä äidin äänellä ja kehottaa viemään itsensä kauniissa arkussa riiheen odottamaan roudan sulamista. Mies kääntää kaappikellon vaaka-asentoon ja vetää sen räsymaton avulla ulos talosta ja vesikelkan avulla pihan riiheen, joka on kylmillään. Hän kantaa kellon riihen peräseinälle makaamaan ja hakee sisältä talosta raanun, pirtanauhoja, lampaantaljan ja kynttilöitä. Hän rakentaa alttarin kelloarkun taakse, heinäpaalin päälle. Mies ja Kissi viettävät kynttilöiden valossa hiljaisen hetken äidin muistolle ja menevät nukkumaan.

Seuraavana aamuna Kullervo kaivaa kätköistään esiin pontikankeittovälineet. Hän soittaa itselleen tuttuun numeroon ja kysyy vastaajalta, olisiko naapurikylällä tiedossa keväthäitä. Juhliin kannattaa alkaa varautua ajoissa. Vastaaja kyselee Tyyne-äidin vointia ja Kullervo vastaa, ettei paremmin voisi olla ja että äiti on juuri päässyt toivomalleen pitkälle matkalle pois pakkasten keskeltä. Kissi hyrähtää nauruun äidin äänellä. Kullervo päättää puhelun, mittaa kahvin pannuun ja kattaa pöytään kahvimukin, kissankupin ja illasta tähteeksi jääneen pullapitkon. Mies hymyilee.  Kissi naukaisee kissan äänellä.

SYNOPSIS, versio 2: Lisätään tekstiin ja näytetään, kuinka äiti on oirehtinut kuolemaa jo aiemmin ja kuinka Kullervo kieltäytyy uskomasta, että äiti koskaan kuolisi. Lisätään tekstiin ja näytetään kuinka Kullervo kehittää illuusion siitä, että äiti on kuolematon ja säilyttää tämän ruumista kellossa. Tarinaa kehitellään eteenpäin seuraavaan synopsikseen. Tarina on valmis vasta kun siitä käyvät ilmi ensimmäinen ja toinen käännekohta sekä ”viimeinen taistelu” eli päähenkilön tekemät valinnat, jotka vievät häntä tahdon suuntaan, vastavoimat sekä tarinan kliimaksi.

Wanha rouwa tunkee Tampereen Vapriikin teatterinäyttelyn kulisseihin mukaan. Kuka kuvassa ei kuulu kesään 1985?